On ollut työkiireitä ja työstressiä, olen väsynyt, veltto ja huonomuistinen, en liiku ja olen rapakunnossa, mässäilen ja lihon, minulla ei ole harrastuksia eikä omaa aikaa, murehdin jo valmiiksi etukäteen tulevan vuoden rahatilannetta, tulen hetkittäin hulluksi kotimme kaaoksen ja keskeneräisten remonttiprojektien keskellä, minulla on huuliherpeskierre ja niskat jumissa, parisuhteelle ei ole aikaa ja olen mustasukkainen ja kateellinen miehelleni, joka on ykköshenkilö poikamme elämässä.
Ja silti, miltei paradoksaalisesti, pikkuhiljaa hiipimällä, yllättäen viimeisten viikkojen aikana huomaan viimein saavuttaneeni jotain, olotilan, jota olen koko elämäni halunnut: mielenrauhaa, tyyneyttä, sisäistä vahvuutta.
Minä rakastan tätä elämää. Minä rakastan tätä perhettä. En vaihtaisi mitään pois.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti