Minulla on tapana murehtia kaikkea. Jopa vuosia etukäteen. Olen maailman paras murehtija :) Viime viikon uutisoinnin seurauksena oli pakko murehtia kaukaisia tulevaisuuden asioita, sellaisia, jotka eivät koskaan ehkä edes toteudu. Mitä jos saamme toisen lapsen? Voinko jäädä kotiin lapsia hoitamaan?
Mutta silloin, kun en muista murehtia, huomaan, että minähän olen onnellinen. Vihdoin ja viimein. Ja ihan aikuisten oikeasti. Paljon on pahoja asioita, salattuja ja julkisia, antanut elämä oppiläksyksi. Mutta viimein on näköjään tullut se päivä, jolloin voin sanoa, että kaiken jälkeen, kaikesta huolimatta ja kaiken vuoksi olen onnellinen. OLEN ONNELLINEN. Elämä on hyvää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti