- Kirjoittanut yöllä ja aamulla äiti, joka ei adrenaliinihuumassa saanut unta. -
Alku ei mene ihan sääntöjen mukaan. Iisakki ei nukahda omaan sänkyynsä vaan äitin syliin vellipullo suussa. No, sattuuhan sitä.
Tunti nukahtamisen jälkeen Iisakki herää normaaliin tapaansa tarkistamaan, onko maailma edelleen olemassa. Tässä vaiheessa riittää seisovan pojan kellauttaminen kumolleen kertaalleen ja poika jatkaa unia.
Kahdentoista aikaan alkaa ensimmäinen taisteluerä. Kuka osaa laskea, montako kertaa puolessa tunnissa ehtii kaataa vaaka-asentoon huutavan pojan, joka aina samantien pomppaa takaisin pystyyn? Ainakin hommassa tulee HIKI. Puolen tunnin jälkeen poika torkahtaa muutamaksi minuutiksi ja aloittaa sen jälkeen uuden erän, nyt isänsä kanssa. Isä kellauttelee poikaa makuulleen ehkä kymmenisen minuuttia, ja poika luovuttaa.
Poika nukkuu, ja niin pitäisi myös äidin ja isän. Adrenaliiniryöppyä ei kuitenkaan ainakaan vähennä helpon erävoiton tuoma riemu, ja uni ei tahdo tulla millään. Lisäksi vaistomaisesti tulee odotettua, milloin poika on kerännyt tarpeeksi voimia ja haluaa aloittaa seuraavan erän.
Seuraavaa erää ei kuitenkaan tule, sillä poika nukkuu kuin se kuuluisa vauva vielä viideltäkin, kun isällä soi kello ja aamuvuoro kutsuu.
Viisi yli viisi Iisakki kuitenkin herää. Äiti yrittää vielä nukuttaa Iisakkia, kunnes toteaa puolen tunnin jälkeen, että pirulainen se on aamu nyt ja noustaan ylös. Äitiä harmittaa ihan vietävästi se, että tulikohan nyt annettua pojalle turhan ristiriitaisia viestejä? Ettei vaan tullut mitätöityä koko loistavasti sujunutta yötä? No, ainakaan poika ei saanut sitä maitoa, mikä kuitenkin oli koko homman juju.
Pessimisti ei pety, ja kunnon pessimistinä äiti ei usko, että tämä homma voisi muka oikeasti olla näin helppoa. Ensi yöstä tuleekin sitten varmasti kaamea. Ihan varppina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti