Tämä kuva löytyi miehen kännykästä. En edes tiennyt tällaista kuvaa olevan olemassakaan. Kuva on vanha, syksyltä, Iisakki näyttää olevan parin kuukauden ikäinen.
Kuva on sekä valhetta että totta. Se on valhetta, sillä en minä jaksanut hymyillä enkä olla onnellinen eikä poika nukkunut tai lakannut huutamasta koskaan. Ja silti kuva on totta, sillä siinä me olemme, poika ja minä sylikkäin ja rauhassa ja onnellisina.
Rakastan tuota kuvaa. Rakastan tuota valoa, joka kuvassa hyväilee poikaa. Rakastan sitä, että tuo kuva on olemassa ja tosi.
2 kommenttia:
Ihan alkoi itkettää, kun tuli nuo ajat mieleen!
Kaunis kuva ja kaunista myös se miten miehesi näki teidät tuona hetkenä ja tallensi sen.
Lähetä kommentti